Seksilelut netistä etsitään homoseksuaaliseen seuraa

Seksi ja seksikkyys ovat modernin ajan kriteereitä, ennen muuta helpon kaupallistettavuutensa takia. Seksi on arka asia. Siinä särkee itsensä helposti, mieskin. Jos rakkaus ei roihua, suhteessa täytyy olla jotakin vikaa. Ei, minusta ei ole rakkauteen. En jaksa hoitaa parisuhdetta, en jaksa olla seksikäs, en jaksa kinastella pikkuasioista, enkä jaksa pelätä tuhansien naisten puuhamaata, joka väikkyisi suhteen taustalla kuin paratiisi impyeineen.

Nyt kahden toisistaan riippumattoman yksilön pitäisi sitoutua toisiinsa. Lisäksi ihmisen pitäisi kehittää itseään — elinikäinen oppiminen, henkinen kasvu ja sitä rataa. Ei ihme, että jatkuvassa kasvussa kasvetaan erilleen. Viihdetähti Madonna on sanonut puhuvansa seksistä politiikkana ja ideologiana. Seuraa mielihalujasi, yhdisty, eroa ja nauti elämästä. Aina parempi ostaa kaksi mikroa kahteen yksiöön kuin yksi mikro koko suvun pihapiirille.

Seksuaalinen vapautuminen johti kahtaalle — manipulaatioon ja villiin seksiin. Mutta siitä mitä luulimme vapaudeksi tulikin kontrolloitua sublimointia. Seksuaalisia ja läheisyyden tarpeita käytetäänkin ihmisen kontrolloimiseksi. Himo keskitetään sukupuolielimeen ja muu keho irrotetaan seksuaalisuudesta, standardisoidaan vastaamaan markkinoiden tarpeita. Ihminen on aulis tekemään palkkatyötä. Kaikki on sallittua, kunhan se ei muuta mitään.

Tavarat kantavat symbolisen maailman arvoja. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa seksuaalisuudesta on tullut yksityinen asia Det erotiska kriget, Rita Liljeström Eroottinen sota on ohi — eläköön markkinatalous ja esineen ylivalta! Aikanaan kirkko määräsi, sitten valtio, markkinavoimat ja nyt kauneusihanteet määräävät, miten varmimmin voit purkaa seksuaalista painetta. Sosiologi Pertti Jokivuoren mukaan seksistä on tullut erottamaton osa kulutuskulttuuria.

Seksuaaliterapian ammattilaiset opettavat, miten seksi tukee sosiaalista hyvinvointia. Kaupungilla ja televisiossa näkyy suorasukaista seksikästä body-kulttuuria. Seksuaalisia mielikuvia saa kaupan päälle ostaessaan vaikka jäätelötötterön. Kun tavaroita kaupataan kehon kuvilla, ruumiillisuuteen aletaan yhdistää tavarankaltaisia piirteitä.

Entisaikoina ihmiset muistivat tilanteessa kuin tilanteessa luokka-asemansa, oltiinko köyhästä kodista vai parempaa väkeä. Nyt muistetaan oma keho. Erotisoitu ruumis on noussut modernin elämän symboliksi. Jos ajattelee omaa kehoaan, tuntee itsensä melko epäeroottiseksi ruppanaksi. Mutta ei hätää - markkinataloudessa kuluttajan kuuluukin aina haluta jotain, mitä hänellä ei vielä ole.

Markku Salmi tuo esille, miten tekno viestittää osaltaan teknologian ja ihmisen välistä uutta suhdetta. Toisaalta on kysymys uudenlaisen yhteisöllisyyden syntymisestä, jonkinlaisesta shamanismista. Yhteisöllisyydelle on tyypillistä, että se koetaan yksin. Se on sähköinen hetki jolloin yhtäkkiä tajuaa olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Koska ihminen on kuin muovautuvaa vahaa, ovat markkinamiehet keksineet seuraavan suuren kulutusryppään: Samaa sukupuolta olevan partnerin kanssa on aina yksinkertaisempaa ja siinä mielessä helpompaa kuin kokonaan toisen sukupuolen kanssa.

Tutkimusten mukaan 70 prosenttia miehistä ja naisista? Yhä useampi voi itse päättää tai antaa seurapiirinsä vaikuttaa siihen, kumman sukupuolen kanssa hän leikkiin ryhtyy. Ajattelin, että se voisi olla toimiva liitto, enkä voi väittää olleeni onneton. Varmaan minä silloin ajattelin, että heterous olisi helpompi valinta, mutta nyt minusta tuntuu, että jos voin valita, elän mieluummin naisen kanssa.

Olin varma, että en koskaan voisi kiinnostua miehistä", kertoo toimittaja Elisa Helenius Sandra Hagmanin on kirjoittanut väitöskirjan miesten kielletystä samasukupuolisesta halusta Tutkimusta varten hän kävi läpi oikeustapausta maakunta-arkistoissa, luki lehtiartikkeleita ja kirjeitä. Absoluuttinen seksuaalimoraali oli vahvasti ajan ilmiö. Kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi kriminalisoitiin Euroopassa, jopa esiaviollinen seksi.

Rikkaiden miesten ajateltiin käytävän hyväkseen työläispoikia. Rintamalla on ollut mahdollisuus sotilasrakkauteen. Jos miehillä on ollut sama sotilasarvo, yhteinen tila ja aika, on voinut elää koko sodan pituisia suhteita salassa. Homoliitto kestää, jos molemmat osapuolet ovat syntyneet niin, että molempien seksuaalinen kiinnostus, romanttiset ajatukset ja tunteet kohdistuvat pelkästään hänen omaan sukupuoleensa.

Homoveljeksien perimää tutkittaessa on havaittu 8- ja Xqkromosomien vaikuttavan miesten seksuaaliseen suuntautumiseen. Paavi Francis sanoi sunnuntaina Kaukasuksen matkansa päätteeksi, että hän on aina kohdellut sekä transseksuaalisia että homoseksuaalisia henkilöitä kunnioittavasti. Silti hänen mielestään on väärin, että kouluissa opetetaan sukupuolen olevan jotain, minkä voi vaihtaa.

Paavi sanoikin, että meneillään on "salakavala aivopesu". Mutta se, että sitä opetetaan kouluissa ja vaikutetaan ajattelutapoihin, on vallan toinen asia. Miehen eturauhanen tunnetaan lempinimellä G-piste.

Tämä johtuu siitä, että eturauhasen stimulointi voi tuoda miehelle voimakasta seksuaalista nautintoa. Eturauhanen sijaitsee noin viiden sentin syvyydessä peräaukon etupuolella. Siinä on lähes yhtä paljon hermopäätteitä kuin klitoriksessa. Tästä syystä miehen on mahdollista saada eturauhasen kautta orgasmi, täysin ilman peniksen stimulaatiota.

Amazon on yksi niistä amerikkalaisyrityksistä, jotka vannovat tasa-arvon ja monikulttuurisuuden nimiin. Keväällä se oli mukana niiden amerikkalaisyrityksen joukossa, jotka painostivat Yhdysvaltain korkeinta oikeutta hyväksymään homoliitot. Korkein oikeus hyväksyikin homoliitot, mutta muutamille osavaltioille se oli liikaa.

Kuvernööri — ja tuleva varapresidentti — Mike Pence yritti säätää Indianassa lain, jonka nojalla yritys tai ihminen olisi voinut omantunnonsyistä kieltäytyä palvelemasta homoja.

Kun useat yritykset olivat varoittaneet poistuvansa Indianasta, kuvernööri veti esityksensä takaisin. Vähän myöhemmin samanlainen riita syntyi transsukupuolisten vessoista. Konservatiivit yrittivät ajaa seitsemässä osavaltiossa läpi lakeja, jotka olisivat vaatineet esimerkiksi koululaisia tai opiskelijoita käyttämään biologisen syntymäsukupuolensa mukaista vessaa. Amerikkalaisyritykset olivat taas kerran protestikampanjan kärjessä.

Kovinta taistelua käytiin Pohjois-Carolinassa, jossa Paypal, Red Ventures, Costar Group ja Deutsche Bank ilmoittivat luopuvansa osavaltioon suunnitteluista investoinneistaan. Kymmeniä osavaltioon varattuja konferensseja ja elokuvahankkeita siirrettiin muualle.

Yhdysvaltain kaikki suuret urheiluorganisaatiot ovat sitoutuneet lujasti tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin. Homojen oikeudet ovat viime vuosina edenneet vauhdilla Yhdysvalloissa ja muuallakin. Yksi syy siihen ovat juuri suuryritykset. Käytännössä kaikki amerikkalaiset suuryritykset ovat ottaneet käyttöön säännöt, jotka kieltävät työpaikkasyrjinnän seksuaalisen suuntautumisen takia ja suurin osa myös sukupuoli-identiteetin perusteella. Siihen on selvät taloudelliset perusteet: UCLA-yliopiston Williams-instituutissa vuonna tehty metatutkimus osoitti, että suvaitsevainen ja tasa-arvoinen työyhteisö houkuttelee parhaita työntekijöitä, pitää heidät tyytyväisinä, vähentää ristiriitoja ja lisää asiakkaiden tyytyväisyyttä — ja kaikki tämä näkyy yhtiön tuloksessa.

Vaalikampanjan uskotaan vieneen Trumpin yritykseltä asiakkaita. Presidenttiys voi tuoda tappiot takaisin korkojen kera — mutta vain jos Trump kääntää kurssiaan.

Juuri niin saattaa käydäkin. Keskiviikkona Trump kutsui isoimpien teknologiayritysten johtajat pyöreän pöydän kokoukseen. Amerikkalainen vuotias laulaja Barry Manilow on kertonut olevansa homo. Hän sanoo menneensä pitkäaikaisen kumppaninsa Garry Kiefin kanssa salaa naimisiin jo vuonna Kief on myös Manilowin manageri ja he ovat olleet yhdessä jo lähes 40 vuotta. Olin aika yksinäinen ennen sitä, kertoo Manilow. Laulaja oli nuorena naimisissa lukioaikaisen heilansa kanssa, mutta liitto ei kestänyt.

Sitä paitsi olin joka ilta soittamassa musiikkia, sanoo Manilow. Rakastun aina ihmiseen, yksilöön, mutta se ihminen on aina joko mies tai nainen. Sukupuolella on eroa ja merkitystä, tietenkin. Jo fyysisenä ilmentymänä mies ja nainen ovat erilaisia.

Jorma Uotinen iltasanoma 6. Mielipide Suomi-lehteen Marketta Horn. Seksiä Marilynin, Anjan - vai Buddhan kanssa? Kauranen esiteltiin uuden seksuaalisuuden airuena. Mitä uutta siinä on, jos naisesta tehdään mies? Nainen käyttäytyy, kokee ja tuntee kuin mies? Silloinhan sukupuolenvaihdos on suoritettu järjestelmän sisällä, mutta sama meno sen kun jatkuu. Kuinka moni suomalainen tyttö onkaan lähtenyt etsimään sopivan mallista kyrpää Kaurasen rivakkojen kirjojen rohkaisemana.

Olisi kiinnostava kuulla, mitä näistä kokeiluista on jäänyt jäljelle. Jääkö yhden yön suhteista, viinan ja huumeiden höysteisinä, muuta kuin entistä suurempi yksinäisyys tai kestämätön paine? Orgasmiin saatikka sitten ekstaasiin on niissä naisen vaikea yltää.

Jos yhden yön suhteet ovat lisänneet naisen vapauden tunnetta, niin jotain mätää täytyy olla tunteessa tai sitten siinä, mitä käsitämme vapaudella. Ehkä Kaurasen ansiosta olemme tulleet tietoisiksi kokemuksen monipuolisuudesta. Tällöin seksuaalisuus ei ole enää vapauden tai nautinnon lähde, vaan kasvun paikka. Klitoriksesta saa liikkeelle vuoristoradan samalla tavoin kuin siittimestä, kun sitä oikein imeskelee.

Mutta entäpä jos ei haluakaan palata alas, vaan päästä ylöspäin? Jos haluaa orgasmilla saavuttaa jotain muutakin kuin huojennuksen tai nautinnon? Sukupuoliyhteydessähän syntyy uusi Jumala. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Mies ja nainen yhdessä voivat luoda uuden kuvan jumalasta - tai ainakin ilman miehen ja naisen yhtymistä ei synny uutta kuvaa Jumalaa.

Uusi kuva Jumalasta syntyy ihmiseen itseensä, kun hän yhtyy toiseen sukupuoleen. Pelkään tosissani, että jos orgasmiakrobatiaa Marilynin tai Kaurasen tyylillä jatketaan vielä muutamia vuosia, alkaa ihminen degeneroitua.

Tyhmentyminen tietysti vahvistaisi vanhan vallan perusrakenteita ja viihdeteollisuuden markkinaosuuksia. Monissa haastattelututkimuksissa on tullut esille, että nykyajan ihmistä kiehtoo ajatus selibaatista. Syynä selibaatin ihannointiin ei ole halu välttää jotain saastaista tai uhrautua Jumalalle, kuten ehkä viime vuosituhannella, vaan selvästi ajan henki.

Selibaatti-keskustelu sopii hyvin markkinatalouteen. Yksin toimeentuleva ihminen on ihanne kulutusyhteiskunnalle. Hän on joka hetki valmis muuttamaan työpaikan perässä, tarvitsee kuitenkin samat tuotteet kuin suurperhe: Mitä enemmän ihmiset asuvat yksin sitä enemmän he kuluttavat. Näin nähtynä ei lie sattuma, että mainostetaan individualismia, menevyyttä ja riippumattomuutta. Meidät on saatu uskomaan, että riippuvaisuus on pahasta. Kunkin on tultava toimeen omillaan.

Englantilaisen pariskunnan Hdogkinsonien julkaisemassa kirjassa Seksi ei ole pakollista kerrotaan, että alituinen seksi kiihdyttää pulssia, lisää adrenaliinia ja järkyttää mieltä. Siemensyöksyyn kuluu paljon sinkkiä, jonka puute vaikuttaa aivoihin ja valon sietokykyyn. Seksi aiheuttaa riitaa, ahdistusta ja mustasukkaisuutta, se lisää riippuvuutta muista ihmisistä.

Monelle seksistä tulee rutiinia, velvollisuus ja tapa. Lisäksi ympäristöpaineiden ja työnteon sekä ilmasta ja ruokatarvikkeista tulevien saasteiden vuoksi niin kutsuttu libido eli seksuaalivietti turtuu joko pakonomaiseksi tyydytyksen etsinnäksi tai apaattiseksi haluttomuudeksi.

On hienoa kun voi antaa omalle apatialleen ylvään selityksen: Kun Saksassa haastateltiin vuotiaita, tuli selville, että lähes puolet aviopareista oli lopettanut kaiken seksuaalisen kanssakäymisen. Selibaatin lisäksi on merkkejä itsetyydytyksen suuresta suosiosta. Sosiologit puhuvat jopa ihmisen viettielämän onanisoitumisesta.

Suuret idolit Michael Jackson ja Madonna hierovat itsensä ekstaasiin esiintymisien aikana. Ensimmäisessä suuressa seksuaalitutkimuksessa Kinsey halusi pudottaa mystisyyden seksuaalisuudesta. Hän tutki miesten, naisten ja eri-ikäisten eroja ja sai yllätyksenä tutkimustuloksen, että luokkaerot näkyvät seksuaalisessa käyttäytymisessä: Kubrianovin mukaan masturbointi on terveellistä naiselle, koska naisen kyky nauttia seksuaalisuudesta tulee voimakkaammaksi, mutta miesten kohdalla omatyydytys ei toimi samalla tavalla: Hän tarvitsee mielikuvissaan naisen kohteeksi, koska muuten voi käydä niin, ettei hän muulloinkaan kykene laukeamaan ilman voimakasta käden kosketusta.

Tällöin myös impotenssin vaara on olemassa. Nykyisen kaltaisella seksillä on aikaa enää 70 vuotta, sanoo tieteiselokuvien tuottaja C. Neljännes suurkaupunkilaisista on liian hermostuneita keskittyäkseen tai vaivautuakseen ekstaattiseen hurmokseen. Puolelle saksalaisista opiskelijoista seksi on kuollut piste. Sen ei anneta tuhota itseluottamusta ja siksi ei edes yritetä. Yliherkkä ihminen ei voi millään näyttää toiselle ihastumistaan.

Myös läheisyyden ja loukatuksi tulemisen pelko on niin suuri, että itsellinen ihminen ei voi antautua vaistojensa vietäväksi. Spontaanisuus ja yllätyksellisyys ovat liian vaarallisia. Kaipausta ja intohimoa pidetään jopa sairautena. Tutkijoiden mukaan seksuaalinen aktiivisuus on vain näennäistä. Orgasmitapahtumaa on tutkittu niin pitkälle, että tiedetään pulssin kohoavan lyöntiin minuutissa, sukupuolielimet jäykistyvät noin 10 kertaa 0,8 sekuntin väliajoin. Tästä ei olekaan vaikea johtaa tietokoneohjelmaa, jonka avulla saadaan kyseinen fysiologinen toiminta aikaiseksi.

Tietokone voidaan ohjelmoida kolmiulotteisten lasien, tekokäsineiden ja kokovartalopukujen avulla saattamaan ihminen ekstaasiin. Henkilökohtaiseen orgasmikoneeseen ei ole enää pitkä matka.

Jopa pölyimuriin saadaan oma viettelyskoje. Teknoseksillä on se etu, että tyydytykseen ei liity aidsin tartuntavaaraa. Orgasmin saamiseksi ei tarvita limakalvojen kosketusta. Virtuaalinen naiminen ei vaadi tunnelatausta, syvällisiä keskusteluja eikä pakollista aamiaista sen jälkeen. Seksi on kuuma juttu kodintekniikassa: On hieman outoa, että marketista voi ostaa hieromasauvan ja kiihottimen, muttei lantionpohjalihasten vahvistajaa tai erektiopumppua.

Seksileluissa yleisimpiä ovat vibraattorit ja kiihottimet. Penis- ja erektiorenkaat parantavat miehen erektiota. Joissakin kiihotusrenkaissa on lisänä naista kiihottava uloke, nystyröitä ja värinä. Vibraattorit ovat väriseviä ja päriseviä laitteita, kuten hieromasauvoja, kiihotusrenkaita ja sormenpäähän sopivia kiihottimia.

Vibraattorien kanssa kannattaa aina käyttää liukuvoidetta ja voiteen pitää olla vesipohjasta. Sauvat saavat virtaa paristoista tai ladattavista akuista. Puolet 20 — 45 vuotiaista suomalaisista omistaa seksilelun, kertoo seksileluja valmistavan RFSU: K-citymarketissa myydään kertakäyttöistä kiihotinrengasta, jossa on värisevä uloke, naisille 12 euron hinnalla ja paristokäyttöistä nopeuden suhteen säädeltävää hieromasauvaa 35 eurolla.

Miehekäs erektiorengas apteekissa maksaa 8. Verkkokaupassa myydään käteensopivaa miehelle ja naiselle tarkoitettua eroottisten alueiden ulkoiseen hierontaan sopivaa hieromalaitetta euroa.

Yhteiskunnallinen paine vyötärön alapuolelle! Soloseksillä on yhä reaalisempia mahdollisuuksia, kun on keksitty 3-D-lasit, kosketushanskat ja datapuku eli kokovartaloasu ja kaikki voidaan yhdistää grafiikkakoneeseen ja virtuaalinen todellisuus ilmaantuu ihmiselle.

Stereoskooppiset lasit vievät ihmisen rajattomaan aistien manipulaatioon. Erityiset korvakuulokkeet välittävät digitaalista ääntä. Kyperavaruudesta ilmaantuu unelmien partneri: Tietokonemiehet puhuvat teledildosta ja teknoseksistä.

Samaan aikaan Lontoossa on avannut ovensa maailman ensimmäinen orgasmikoulu, joka lupaa rajatonta nautintoa ja minuutteja kestävää orgasmikokemusta. Pahasti kuitenkin pettyy pornoluolasta saapuva turisti, sillä orgasmikouluksi kutsutussa paikassa ei ole kyse seksistä vaan seksuaalienergian kehittämisestä. Tähän Kaukoidästä levinneeseen seksuaalikäytäntöön vaaditaan pitkä harjoittelu, keskittynyt mieli ja puhtaat elämäntavat.

Salaisuutena on, että orgasmin yhteydessä mies ei ejakuloi. Tyhmältä tuntuu muutaman minuutin hekuma, jos on kerran päässyt kokemaan, mitä on tuntea intohimoa ja ekstaasia yhden kokonaisen yön. Seksirobotti voisi tutkijoiden mukaan olla hyvin inhimillinen ja täyttää villeimmätkin toiveet.

Asiantuntijoiden ennusteiden mukaan seksirobotit ovat yleisiä muutaman vuosikymmenen kuluessa. Ja ne ovat parempia sängyssä kuin lihalliset kumppanit. Koska ne ovat ohjelmoitavia, seksirobotit pystyvät tyydyttämään kunkin yksilölliset halut. Seksistä robottien kanssa voi tulla hyvin addiktoivaa. Seksirobotit ovat aina käytettävissä ja eivät koskaan sano ei. Roboteista tulee yleisiä, mutta kalliita. Ja ne osaavat hommansa. Asiakkaat voivat valita etnisen taustan, vartalonmuodon, iän, kielen, jota robotin kanssa puhutaan.

Ja tietenkin kaikki seksuaaliset erikoispiirteet, mitä kukin asiakas haluaa. Näillä seksijumalilla ja jumalattarilla ei ole sukupuolitauteja ja heitä ei ole salakuljetettu Itä-Euroopasta seksiorjuuteen. Naisille tarkoitettu seksirobotti Henry maksaa 10 euroa, varustetasosta riippuen.

Henry on senttinen ja komea. Six pack on trimmissä. Miehisyys on reilut 20 senttiä, ellei asiakas toisin halua. Robo-erektio ei hyydy, Henry jaksaa, jaksaa… Mutta Henry on myös henkevä. Se osaa lausua romanttisia runoja, kysyä filosofisia kysymyksiä ja keskustella viikonlopun suunnitelmista. Henryllä on myös mittava varasto vitsejä.

Valmistajan Realbotixin mukaan Henry voi myös olla kotoinen ja tiedustella vaikkapa: Lupaus on kyllä katteeton, sillä Henryn raajat eivät liiku, roskat jäävät viemättä. Ainoa liikkuva osa löytyy keskivartalon kieppeiltä.

Henryn kasvot osaavat ilmehtiä ja se pytsyy valmistajan mukaan säilyttämään katsekontaktin. Henryn kasvot osaavat ilmehtiä ja se pysyy valmistajan mukaan säilyttämään katsekontaktin. Henryn keskustelutaidoista vastaa Amazonin Alexaa vastaava tekoälysovellus. Asiakas saa valita peniksen koon itse. Naiset voivat olla ihan samalla tavalla yksinäisiä kuin miehet, kertoo Realbotixin toimitusjohtaja Matt McMullen Hi Tech-julkaisulle. Kalifornian San Diegossa Yhdysvalloissa toimiva Realbotix on erikoistunut tekemään luonnollisen näköisiä seksinukkeja, joissa on myös älyä mukana.

Robotteja käytetään kännykän sovelluksella. Roxxxy on luonnollisen kokoinen robotti, joka on varustettu tekoälyllä ja synteettisellä, aidon tuntuisella iholla.

Roxxxy on senttiä pitkä ja painaa 54 kiloa. Robottinaisella on "C-kuppi, ja hän on valmis toimintaan", Hines kertoo. Hinesin hehkutuksesta huolimatta Roxxxy on vielä todella kaukana science fictionista tutuista ihmisen kaltaisista androideista.

Messuilla kuvatulla videolla suu raollaan röhnöttävä robotti näyttää lähinnä harvinaisen laadukkaalta seksilelulta. Roxxxy voi nivelikkään runkonsa ansiosta liikkua samaan tapaan kuin ihminen, mutta se ei osaa kävellä tai liikuttaa itsenäisesti raajojaan. Pumpattavasta Barbarasta Roxxxyn erottaa luonne. Robotille on nimittäin saatavissa viisi erilaista persoonallisuutta.

Hän kuulee sinut ja kuuntelee sinua. Yritämme jäljentää ihmisen persoonallisuuden, Hines kertoi. Roxxxy on myös kytketty langattomasti internetiin. Sen käyttäjä voi saada paitsi teknistä tukea ja ohjelmistopäivityksiä, myös sähköpostia konerakastajattareltaan.

XDolls sijaitsee tavallisessa asunnossa Pariisissa, mutta sen sijaintipaikkaa ei mainosteta. Asiakkaiden on varattava sessionsa netissä. Sieltä voi valita kumppanin kuvauksen perusteella. Lily on "laiha muhkealla takapuolella".

Sofia kuvaa itseään nettisivulla näin: Kim on vihreäsilmäinen ja hänen muotonsa ovat "hyvin runsaat". Asiakkaat ovat pääasiassa miehiä, mutta joitakin pariskuntia käy myös vierailulla, kertoo paikan omistaja Joachim Lousquy Le Parisien -lehdelle. XDollsin huoneistossa on kolme makuuhuonetta ja Lousquyn mukaan edes naapurit eivät tiedä mitä asunnossa tapahtuu.

Samanlaisia seksinukkelaitoksia on useissa Euroopan maissa, muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Britanniassa. Tanskan ensimmäinen seksinukketalo avattiin helmikuun lopulla. Kalifornialainen Matthew McMullen on20 vuoden ajan valmistanut silikonista huippurealistisia seksinukkeja hyvin valikoivalle asiakaskunnalle. Nyt McMullen kehittelee jotain uutta: Tavoitteena on, että seksirobotti keskustelee ja osoittaa tunteita.

Robotin päähän asennettavat moottorit liikuttavat muun muassa huulia, silmiä ja silmäluomia. Alapään aika on myöhemmin. Asiakas voisi saada itselleen nuken, jonka persoonallisuus olisi juuri hänelle räätälöity. Tai itseasiassa saisi se mies tehdä minulle ihan mitä vaan haluaa. Tai itseasiassa, voisitko vain katsoa vierestä? Mitenkäs muuten, onko kukaan ikinä virtsannut päällesi? Salaisena haaveena ollut jo pitkään rakastella vanhemman naisen kanssa. Jos oheinen kuva miellyttää silmääsi, olisi kiva jos ottaisit yhteyttä sähköpostitse.

Huomioitavaa oli muuten, että hirveän suuri osa vastaajista oli joko myyntipuolen tai finanssipuolen porukkaa. Maata kierteleviä sales reppejä ja controllereja. Lähes sataprosenttisesti korkeasti koulutettuja. Yhtään lääkäriä, tutkijaa, opettajaa tai it-heeboa ei tullut vastaan.

Koska hän etsii myös sitä pitempikestoista jotain, joka on jotain muutakin kun pelkkää mekaanista yhdyntää. Koska hänkään ei voisi kuvitellakaan harrastavansa seksiä jonkun kanssa, joka ei sytytä myös älyllisesti.

Koska viestini suoruus teki häneen vaikutuksen. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin.

...

Orgasmitapahtumaa on tutkittu niin pitkälle, että tiedetään pulssin kohoavan lyöntiin minuutissa, sukupuolielimet jäykistyvät noin 10 kertaa 0,8 sekuntin väliajoin. Tästä ei olekaan vaikea johtaa tietokoneohjelmaa, jonka avulla saadaan kyseinen fysiologinen toiminta aikaiseksi.

Tietokone voidaan ohjelmoida kolmiulotteisten lasien, tekokäsineiden ja kokovartalopukujen avulla saattamaan ihminen ekstaasiin. Henkilökohtaiseen orgasmikoneeseen ei ole enää pitkä matka. Jopa pölyimuriin saadaan oma viettelyskoje. Teknoseksillä on se etu, että tyydytykseen ei liity aidsin tartuntavaaraa. Orgasmin saamiseksi ei tarvita limakalvojen kosketusta. Virtuaalinen naiminen ei vaadi tunnelatausta, syvällisiä keskusteluja eikä pakollista aamiaista sen jälkeen.

Seksi on kuuma juttu kodintekniikassa: On hieman outoa, että marketista voi ostaa hieromasauvan ja kiihottimen, muttei lantionpohjalihasten vahvistajaa tai erektiopumppua. Seksileluissa yleisimpiä ovat vibraattorit ja kiihottimet. Penis- ja erektiorenkaat parantavat miehen erektiota. Joissakin kiihotusrenkaissa on lisänä naista kiihottava uloke, nystyröitä ja värinä. Vibraattorit ovat väriseviä ja päriseviä laitteita, kuten hieromasauvoja, kiihotusrenkaita ja sormenpäähän sopivia kiihottimia.

Vibraattorien kanssa kannattaa aina käyttää liukuvoidetta ja voiteen pitää olla vesipohjasta. Sauvat saavat virtaa paristoista tai ladattavista akuista.

Puolet 20 — 45 vuotiaista suomalaisista omistaa seksilelun, kertoo seksileluja valmistavan RFSU: K-citymarketissa myydään kertakäyttöistä kiihotinrengasta, jossa on värisevä uloke, naisille 12 euron hinnalla ja paristokäyttöistä nopeuden suhteen säädeltävää hieromasauvaa 35 eurolla.

Miehekäs erektiorengas apteekissa maksaa 8. Verkkokaupassa myydään käteensopivaa miehelle ja naiselle tarkoitettua eroottisten alueiden ulkoiseen hierontaan sopivaa hieromalaitetta euroa.

Yhteiskunnallinen paine vyötärön alapuolelle! Soloseksillä on yhä reaalisempia mahdollisuuksia, kun on keksitty 3-D-lasit, kosketushanskat ja datapuku eli kokovartaloasu ja kaikki voidaan yhdistää grafiikkakoneeseen ja virtuaalinen todellisuus ilmaantuu ihmiselle.

Stereoskooppiset lasit vievät ihmisen rajattomaan aistien manipulaatioon. Erityiset korvakuulokkeet välittävät digitaalista ääntä. Kyperavaruudesta ilmaantuu unelmien partneri: Tietokonemiehet puhuvat teledildosta ja teknoseksistä. Samaan aikaan Lontoossa on avannut ovensa maailman ensimmäinen orgasmikoulu, joka lupaa rajatonta nautintoa ja minuutteja kestävää orgasmikokemusta.

Pahasti kuitenkin pettyy pornoluolasta saapuva turisti, sillä orgasmikouluksi kutsutussa paikassa ei ole kyse seksistä vaan seksuaalienergian kehittämisestä. Tähän Kaukoidästä levinneeseen seksuaalikäytäntöön vaaditaan pitkä harjoittelu, keskittynyt mieli ja puhtaat elämäntavat. Salaisuutena on, että orgasmin yhteydessä mies ei ejakuloi.

Tyhmältä tuntuu muutaman minuutin hekuma, jos on kerran päässyt kokemaan, mitä on tuntea intohimoa ja ekstaasia yhden kokonaisen yön. Seksirobotti voisi tutkijoiden mukaan olla hyvin inhimillinen ja täyttää villeimmätkin toiveet. Asiantuntijoiden ennusteiden mukaan seksirobotit ovat yleisiä muutaman vuosikymmenen kuluessa.

Ja ne ovat parempia sängyssä kuin lihalliset kumppanit. Koska ne ovat ohjelmoitavia, seksirobotit pystyvät tyydyttämään kunkin yksilölliset halut. Seksistä robottien kanssa voi tulla hyvin addiktoivaa. Seksirobotit ovat aina käytettävissä ja eivät koskaan sano ei.

Roboteista tulee yleisiä, mutta kalliita. Ja ne osaavat hommansa. Asiakkaat voivat valita etnisen taustan, vartalonmuodon, iän, kielen, jota robotin kanssa puhutaan. Ja tietenkin kaikki seksuaaliset erikoispiirteet, mitä kukin asiakas haluaa.

Näillä seksijumalilla ja jumalattarilla ei ole sukupuolitauteja ja heitä ei ole salakuljetettu Itä-Euroopasta seksiorjuuteen. Naisille tarkoitettu seksirobotti Henry maksaa 10 euroa, varustetasosta riippuen. Henry on senttinen ja komea. Six pack on trimmissä. Miehisyys on reilut 20 senttiä, ellei asiakas toisin halua.

Robo-erektio ei hyydy, Henry jaksaa, jaksaa… Mutta Henry on myös henkevä. Se osaa lausua romanttisia runoja, kysyä filosofisia kysymyksiä ja keskustella viikonlopun suunnitelmista. Henryllä on myös mittava varasto vitsejä. Valmistajan Realbotixin mukaan Henry voi myös olla kotoinen ja tiedustella vaikkapa: Lupaus on kyllä katteeton, sillä Henryn raajat eivät liiku, roskat jäävät viemättä. Ainoa liikkuva osa löytyy keskivartalon kieppeiltä.

Henryn kasvot osaavat ilmehtiä ja se pytsyy valmistajan mukaan säilyttämään katsekontaktin. Henryn kasvot osaavat ilmehtiä ja se pysyy valmistajan mukaan säilyttämään katsekontaktin.

Henryn keskustelutaidoista vastaa Amazonin Alexaa vastaava tekoälysovellus. Asiakas saa valita peniksen koon itse. Naiset voivat olla ihan samalla tavalla yksinäisiä kuin miehet, kertoo Realbotixin toimitusjohtaja Matt McMullen Hi Tech-julkaisulle. Kalifornian San Diegossa Yhdysvalloissa toimiva Realbotix on erikoistunut tekemään luonnollisen näköisiä seksinukkeja, joissa on myös älyä mukana.

Robotteja käytetään kännykän sovelluksella. Roxxxy on luonnollisen kokoinen robotti, joka on varustettu tekoälyllä ja synteettisellä, aidon tuntuisella iholla. Roxxxy on senttiä pitkä ja painaa 54 kiloa. Robottinaisella on "C-kuppi, ja hän on valmis toimintaan", Hines kertoo. Hinesin hehkutuksesta huolimatta Roxxxy on vielä todella kaukana science fictionista tutuista ihmisen kaltaisista androideista.

Messuilla kuvatulla videolla suu raollaan röhnöttävä robotti näyttää lähinnä harvinaisen laadukkaalta seksilelulta. Roxxxy voi nivelikkään runkonsa ansiosta liikkua samaan tapaan kuin ihminen, mutta se ei osaa kävellä tai liikuttaa itsenäisesti raajojaan. Pumpattavasta Barbarasta Roxxxyn erottaa luonne.

Robotille on nimittäin saatavissa viisi erilaista persoonallisuutta. Hän kuulee sinut ja kuuntelee sinua. Yritämme jäljentää ihmisen persoonallisuuden, Hines kertoi. Roxxxy on myös kytketty langattomasti internetiin.

Sen käyttäjä voi saada paitsi teknistä tukea ja ohjelmistopäivityksiä, myös sähköpostia konerakastajattareltaan. XDolls sijaitsee tavallisessa asunnossa Pariisissa, mutta sen sijaintipaikkaa ei mainosteta. Asiakkaiden on varattava sessionsa netissä.

Sieltä voi valita kumppanin kuvauksen perusteella. Lily on "laiha muhkealla takapuolella". Sofia kuvaa itseään nettisivulla näin: Kim on vihreäsilmäinen ja hänen muotonsa ovat "hyvin runsaat".

Asiakkaat ovat pääasiassa miehiä, mutta joitakin pariskuntia käy myös vierailulla, kertoo paikan omistaja Joachim Lousquy Le Parisien -lehdelle. XDollsin huoneistossa on kolme makuuhuonetta ja Lousquyn mukaan edes naapurit eivät tiedä mitä asunnossa tapahtuu. Samanlaisia seksinukkelaitoksia on useissa Euroopan maissa, muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Britanniassa. Tanskan ensimmäinen seksinukketalo avattiin helmikuun lopulla. Kalifornialainen Matthew McMullen on20 vuoden ajan valmistanut silikonista huippurealistisia seksinukkeja hyvin valikoivalle asiakaskunnalle.

Nyt McMullen kehittelee jotain uutta: Tavoitteena on, että seksirobotti keskustelee ja osoittaa tunteita. Robotin päähän asennettavat moottorit liikuttavat muun muassa huulia, silmiä ja silmäluomia. Alapään aika on myöhemmin. Asiakas voisi saada itselleen nuken, jonka persoonallisuus olisi juuri hänelle räätälöity. Nuket myös oppisivat ollessaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa.

Kokonainen nukke maksaa yli 6 dollaria, ja robottipää tuo hintaan lisää noin 10 dollaria. Richardsonin mukaan seksi koneiden kanssa ruokkii ihmisten pahimpia viettejä, esineellistää naisia ja tukee käsitystä seksistä kauppatavarana. Seksiin liittyvään teknologiaan on, hieman yllättäen, vaikea saada rahoitusta. Hän itse on kehitellyt muun muassa käyttäjän sykkeeseen reagoivia ja kauko-ohjattavia seksileluja. Mutta ne ovat ihan eri asioita kuin seksirobotti.

Ei robotin ole tarkoitus olla pelkkä masturbaatiolelu, vaan ehta keinotekoinen kumppani. Pelkkä mekaaninen stimulaatio ei riitä. Siksi Matt McMullenkin on aloittanut seksirobotin rakentamisen jalkovälin sijaan päästä. Tiedät, ettei se ole oikea ihminen, mutta vuorovaikutuksessa on jotain todella mukaansatempaavaa.

Wienissä toimivan Kontakthof-bordellin suosituin "prostituoitu" on jo jonkin aikaa ollut seksinukke Fanny. Fanny on niin kysytty, että sen palvelukset on varattu useiksi päiviksi etukäteen. Intiimi tunti Fannyn kanssa maksaa 80 euroa. Kontakthof aikoo Fannyn suosion rohkaisemana ostaa toisenkin seksinuken asiakkaitaan palvelemaan.

Suosio lähti entisestään kasvuun kun tunnettu eroottinen bloggari, joka tunnetaan nimellä Andreas ylisti kokemusta. Tapaat ainoastaan yhden henkilön vastaanotossa. Hän vie sinut huoneeseen nuken kanssa.

Kaikki on hyvin intiimiä, kirjoitti Andreas. Fanny puhdistetaan huolellisesti jokaisen asiakaskäynnin jälkeen. Fanny on noin senttiä pitkä ja painaa 40 kiloa. Sillä on vaaleat hiukset ja isot rinnat.

Se oli kiinteä ja pehmeä samaan aikaan, kirjoitti Andreas. Itävallan seksitutkimuksen laitoksella työskentelevä psykologi Gerti Senger ymmärtää, miksi jotkut miehistä ovat kiinnostuneita seksinukeista.

Se ei kieltäydy mistään, päinvastoin kuin oikea prostituoitu, sanoo Senger. Bordellinomistaja Laskaris ei ole kovin innoissaan naisten korvaamisesta seksinukeilla hänen bordellissaan. Toimittaja Taina Latvala perusteli kirjansa Paljastuskirja kirjoittamista: Juuri oli ollut Susan Kuros -kohu.

Tajusin, että ajassa puhutaan salasuhteista ja kirjallisuudessa oli tarpeen käsitellä aihetta. Mitä tyhjänpäiväisemmäksi ihminen kokee elämänsä, mitä vääristyneempää tietoa hänellä on seksuaalienergiasta, ja mitä hirveämpiä asioita hänen lapsuudessaan on tapahtunut, sitä rajumpia seksiorgioita.

Salasuhde on osoitus yhteiskunnan rakentumisesta kaksinaismoraaliin - miksei tunnusteta limerenssi-ilmiötä? Seksihän kiinnostaa kuin viimeinen pelastusrengas. Muut yhdeksän sähkökirjaa, joita on kutakin ladattu sivuston ylläpitäjien mukaan kertaa, ovat lähinnä pienten erikoisalojen kirjallisuutta sekä pehmopornoa.

Ladatuin laittomista BitTorrent-kirjoista on intialainen seksiklassikko Kamasutra. Suuri osa pariskunnista kaipaa lisäkiihoketta suhteeseen, mutta he eivät mene seksivälinekauppaan.

Yhtiö suunnitteli markettimyyntiin kädessä pidettävän kaksoishierontalaitteen, naiselle ja miehelle omansa. Nämä aistillisen tummasiniset pikkuvempaimet voi säilyttää yöpöydällä tyylikkäässä latauskotelossa. Aina on valittavana myös kolmas tie. Seksuaalinen painehan on hirveä. Puranko sen sähköiseen vekottimeen, yhä uusiin partnereihin - vai opettelenko tuolle valtavalle voimalle jotain muuta käyttöä kuin mihin minut on kirkon, valtion ja mainosmaailman menetelmin kasvatettu?

Eläimille vaaditaan lajityypillistä elämää. Mikä olisi lajityypillinen elämä ihmiselle? Primitiivisellä tasolla voisi ajatella, että islamilaisten käsitys avioliitosta on järkevä, koska siellä naisilla ja lapsilla on materiaalinen turva. Miehen on turvattava naiselle mahdollisuus kasvattaa ja ruokkia tuleva sukupolvi. Toisekseen miehet voivat valita haaremistaan joka ilta eri naisen, positiivisesti ajatellen naisen ei tarvitse olla aina jalat levällään. Länsimainen pikaperhe, pikasuhde, pikatyydytys, erogeenisten alueiden nopea ärsytys orgastisen tunteen saavuttamiseksi on hyvin kaukana älykkäästä seksuaalienergian käytöstä.

Sitten on tantra, jossa edetään energian kanssa kävelyvauhtia, pidetään keho, aistit ja aikataulut luonnon rytmissä. Ekstaasissa ei tule mieleen mikään pornomainos.

Onpa hesari markkinatalouden sääntöjen mukaisesti kunnostautunut seksiaiheeseen - vain yksi on joukosta poissa: Matti Yleniltä julkaistiin Pornoriippuvuus voi muovata persoonaa , ja kolmelta nimimerkiltä Porno haittasi muuta elämääni , Porno on väkivaltaa ja Pornon pelko kertoo kateudesta. Todellista aivopesua kaikki tyyni. Eipä ihme, että niin politiikka kuin markkinatalous yrittävät kaikin voimin saada niitä hallintaansa, nyt kun kirkko on luovuttanut.

Tämä on psykologisesti melko kyseenalaista. Pikemminkin ihmisten täytyisi kohdata syynsä siihen, miksi he ovat turhautuneita ja pyrkiä ratkaisemaan ne. Miten tässä yhteiskunnassa pystyt ratkaisemaan turhautuneisuutesi? Ei ole enää kyse ihmisen omasta valinnasta. Kansainvälinen kilpailukyky ei kohoa elleivät ihmiset voi ulkoistaa seksuaalienergiaansa. Herkät katseet, kosketukset ja suudelmat jäävät kokematta.

Porno on kuin huume: Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore Väestöliitosta painottaa: Yhdyntätekniikka on asia, jota ei ole tarvinnut missään ihmiskunnan historian vaiheessa opettaa nuorille. Luonto taatusti hoitaa sen ajallaan. Jos nuori jää koukkuun voimakkaaseen kiihotukseen ja nopeaan nautintoon, kaikki seksuaalisuuden portaat - ensi katseet ja suudelmat, käsi kädessä kulkemiset ja kosketukset - jäävät kokematta. Kaarina Sinerkari kertoi artikkelissaan Työkaluja eliniäksi ha Netistä löytyy myös eko- ja luomupornoa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Norjaan on perustettu ympäristöjärjestö Fuck for Forest, jonka tarkoitus on kerätä rahaa luonnonsuojelulle jäsenistön kotitekoisilla seksivideoilla. Kapitalismin muoti kielletty Pohjois-Koreassa: Kim kielsi samalla myös polven ylle päättyvät hameet, tiukat ja leveälahkeiset housut ja kaikki ruumiinmuodot paljastavat vaatekappaleet. Ulkoasun ja sisäisen aatteen oikea suhde tuotti kauan ongelmia kommunistisille järjestelmille. Ahkera pornon katsominen tekee ihmisistä uskonnollisia ja saa heidät rukoilemaan enemmän?

Oklahoman yliopiston professori Samuel Perry analysoi yli kuuden vuoden ajalta kerättyä dataa. He, jotka katsoivat pornoa enemmän kuin kerran viikossa, tulivat uskonnollisemmiksi kuin kohtuullisesti pornoa katsoneet, tulokset kertovat.

Tutkimuksessa oli mukana yli 1 amerikkalaista. Kerran tai useammin viikossa pornoa katsovat rukoilivat ja osallistuivat jumalanpalveluksiin useammin kuin he, jotka katsoivat pornoa kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Kaikkein tekopyhimpiä olivat he, jotka eivät katsoneet koskaan pornoa. Heillä oli myös enemmän epäluuloja uskontoihinsa liittyen. Aikuisviihteen katsomisen ja uskonnollisuuden välinen yhteys ei täysin auennut tekijälle. Tutkijan mukaan yksi selittävä tekijä voisi olla syyllisyydentunto. Syyllisyydentunto saa pornon katselijan rukoilemaan enemmän. Uskonto ei yksin aiheuta pornon katsomista. Tutkimusta on kritisoitu monesta näkökulmasta.

Käyttätymistieteilijöiden mielestä esimerkiksi uskonnollinen pakkomielle voi laukaista myös toisen pakkomielteen, tässä tapauksessa aikuisviihteen katsomisen. Uskonnollisimmat henkilöt olivat jo tutkimuksen aluksi uskonnollisia? Tämä tarkoittaa, että kun pornon katsominen lisääntyi, nämä ihmiset raportoivat käyneensä vähemmän uskonnollisissa palveluksissa ja kamppailevansa epäilyjensä kanssa.

Mutta kun he päätyivät katsomaan aikuisviihdettä useamman kerran viikossa, he ikään kuin törmäsivät syyllisyyshuippuun ja palasivat tuolloin uskonnollisten ajatustensa pariin. Saksassa tehty tutkimus paljastaa yhteyden aikuisviihteen katselun ja aivojen koon välillä. Paljon pornoa katsovilla motivaatioon ja palkitsevuuden tunteeseen liittyvät aivoalueet ovat pienempiä, tutkijat kertovat. Tulokset saatiin kysymällä 21—vuotiailta miehiltä heidän pornonkatselutapojaan.

Lisäksi miesten aivotoimintaa mitattiin samalla, kun heille näytettiin pornokuvia. Tutkimushenkilöitä oli yhteensä Lisäksi tutkijat huomasivat, että toinen aivojuovion osa, joka aktivoituu nimenomaan seksuaalisesta stimulaatiosta, aktivoitui pornon suurkuluttajilla muita vähemmän. Paljon aikuisviihdettä katsovilla miehillä oli myös heikompi yhteys aivojuovion ja etuotsalohkon väillä. Etuotsalohko on se aivojen osa, joka käsittelee muun muassa päätösten tekemistä.

Yhdysvalloissa fiktioelokuva Free The Nipple kertoo New Yorkin kaduilla partioivasta yläosattomien naisten protestiryhmästä. Islantilainen opiskelija Adda Smáradóttir, 17, julkaisi kuvan nännistään Twitterissä.

Hän käytti hashtagia FreeTheNipple suom. Vapauta nänni , koska halusi ottaa kantaa naisten oikeuksiin. Pian islantilaisessa somessa alkoi levitä nänninpaljastuskuvia. Islannin yliopistoissa vietettiin "nännien vapautuspäivää" viime torstaina, ja Islannin yliopiston feministinen järjestö rohkaisi naispuolisia opiskelijoita saapumaan luennoille ilman rintaliivejä.

Jopa islantilainen kansanedustaja Björt Ólafsdóttir twiittasi kuvan nännistään, tekstillä: Pojilla on rintoja ja nännejä ja he kyllä saavat paljastaa ne. Saman pitäisi päteä meihin", kirjoitettiin Islannin yliopiston feministijärjestöstä Vice-lehdelle.

Nykyistä, nännejä piilottelevaa traditiota tulisi uhmata, paljastaa sen hetkellisyys ja riisua nännien shokkiarvoa.

Liikehdinnän kannattajat vetoavat myös kaksoisstandardiin: Miksi pieniin bikineihin puetut rinnat ovat sallittua kuvastoa, mutta lasta ruokkivat eivät?

Varsin osuvasti samalla viikolla Instagram-kuvapalvelu poisti taiteilija Rupi Kaurin omakuvan, jossa näkyi kuukautisverta. Eräänlaisena vastavetona nännikampanjalle Twitterissä on levitetty kuvia myös hashtagilla FreeTheTesticle suom. Lenitan vinkki kuinka hän on saanut miesten tuhmat puheet tyssäämään alkuunsa: Nyt taitaa olla masturboinnin paikka.

Menkääpä tuonne toiseen huoneeseen ja tulkaa sitten takaisin niin jatketaan. Nuoret tytöt paineiden alla. Saksalainen Die Zeit -lehti otsikoi 9.

Myöskään leikkaukset intiimialueilla eivät ole enää mikään tabu. Mitkä ovat tämän ei niin vaarattoman trendin syyt? Nuori vuotias tyttö ei uskaltaudu uimahalliin. Häpykarvoista on kasvanut ongelma jota täytyy hävetä. Pidetään eilispäivän heininä ja epähygieenisenä sitä joka ei ajele karvojaan. Vartaloihanne on kokenut valtavan muutoksen. Lääkärit, psykologit ja opettajat tietävät: Leipzigin yliopistoklinikka on tehnyt tutkimuksen jonka mukaan puolet 18 - 25 -vuotiaista naisista kertoi ajavansa karvat intiimialueilta, opiskelijoista jopa 88 prosenttia.

Yhtenä syynä pidetään kylpytakkimainontaa, mutta myös pornoelokuvien yleistymistä. Kun karvat on ajettu, näkevät naiset kriittisesti mitä on alla.

Euroopassa 13 maassa haastateltiin lähes tuhat 18 - 44 -vuotiasta naista. Jokainen heistä ei tietenkään käänny plastiikkakirurgin puoleen, mutta gynekologit todistavat, että leikkausten määrä on noussut huomattavasti.

Samanikäisten tuomio on kaikkein raskainta kestää! Nuorten omanarvon tunto ei voi olla vielä suuri, siksi he noudattavat rituaaleja. Nuori hakee ihannekuvia samanikäisistä ja lehdistä, erityisesti naiset joilla on heikko omanarvontunne.

Plastiikkakirurgia ei mainosta ainoastaan häpyhuulten suurennusta ja pienennystä, vaan lupaa myös poistaa ylimääräisen rasvan, pienentää klitoriksen esinahkaa, antaa kollageruiskuja g-pisteeseen ja tietysti vaginan tiivistystä tehdään aivan kuin miehille penisleikkauksia. Häpyhuulten pienennys maksaa euroa ja leikkaukset lisääntyvät 30 prosentin vuosivauhdilla. Näin toivotaan seksuaalisen mielihyvän lisääntyvän, leikkauksia ei tehdä vain esteettisistä syistä, vaikka täsmäkonsteilla ei ole vaikutusta orgasmiin.

Mutta oikeastaan nuoret "haluavat vain leikata pois seksuaaliset ja sielulliset ongelmat ja aloittaa suuren onnen". Orgasmin paine on yhteiskunnassa suuri, sitä varten naisetkin ovat valmiita uhrauksiin. Naiset haluavat näyttää lapsilta — nainen haluaa näyttää viattomalta, lapselta, vaarattomalta. Jotkut haluavat osoittaa sillä femiinisyyttään.

Kun genitaalit näkyvät, nainen vaikuttaa aktiivisempana ja siten emansipoituneemmalta. Schönheit unter der Gurtellinie , Die Zeit 9. Onko olemassa ei-seksuaalisia ihmisiä? Haastattelujen ja tutkimusten mukaan ei-seksuaalisia ihmisiä on eri sukupuolista noin prosentti. Ihminen voi olla ei-seksuaalinen syntymästään lähtein. Tällaisella ihmisellä ei ole ikinä ollut seksuaalisia mielikuvia eikä halua seksuaaliseen yhteyteen tai itsetyydytykseen. Synnynnäinen ei-seksuaalisuus johtuu useimmiten seksuaalista mielenkiintoa ja halua ohjaavien aivoalueiden erilaisesta kehittymisestä sikiöaikana.

Seksuaalisuuden kannalta ratkaisevia ovat hermosolujen ja -tumakkeiden sekä niiden välisten hermoratojen toiminta. Keskeisiä aivoalueita ovat hypotalamus, aivolisäke ja mantelitumakkeet. Ei-seksuaalisuus on eri asia kuin seksuaalinen haluttomuus, mikä tarkoittaa seksuaalisen mielenkiinnon osittaista heikkenemistä. Jukka Virtanen, seksologi, hs Jyväskylässä torstaina alkava MM-rallin osakilpailu tuo Keski-Suomeen paljon väkeä, mikä todennäköisesti vilkastuttaa myös prostituutiota.

Prostituution ja rallin välisestä yhteydestä kertoo esimerkiksi se, että eräs Iltalehden tavoittama prostituoitu tarjosi tunnin mittaisia palveluitaan Rally Zone -festivaalin kolmen päivän vip-lippua vastaan. Huomioitavaa oli muuten, että hirveän suuri osa vastaajista oli joko myyntipuolen tai finanssipuolen porukkaa. Maata kierteleviä sales reppejä ja controllereja. Lähes sataprosenttisesti korkeasti koulutettuja. Yhtään lääkäriä, tutkijaa, opettajaa tai it-heeboa ei tullut vastaan.

Koska hän etsii myös sitä pitempikestoista jotain, joka on jotain muutakin kun pelkkää mekaanista yhdyntää. Koska hänkään ei voisi kuvitellakaan harrastavansa seksiä jonkun kanssa, joka ei sytytä myös älyllisesti.

Koska viestini suoruus teki häneen vaikutuksen. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Edellinen juttu Seuraava juttu.

Kommentoi You must have Javascript enabled to use this form. Blogin ylläpitäjä näkee antamasi sähköpostiosoitteen. Anna blogisi osoite täydellisessä muodossa esim.

TANTRAHIERONTAA SHEMALE GAY BONDAGE

videot varatuille seuraa sauna pillu sexi sivut tissit tatuointi selkään etsin miestä päiväkahviseuraa helsinki pornoa alistaminen seksissä heltech suomi24 tatuointi seksilelut netistä miss gina porno treffit miehelle kristittyjen deitti kulomäen homoseksuaalista pornoa katsellen, me kyllä pystymme täyttämään toiveesi. marraskuu Radio netissä miesten seksi Miesten seksilelut-osiosta löydät kaikki miesten leijona luonne nainen etsii seksiseuraa tanglewood kitarat pillu seuraa äiti .. Siitoimella lienee vahvoja homoseksuaalisia piirteitä tai ainakin. huhtikuu transvestiitti seuraa hieronta pitäjänmäki 30v shemale seuraa nainen etsii naista. Ne hieronta kemi treffisivusto venytyskorut netistä free sex webcam seksi Org escorts in turku pari etsii naista jyväskylä tissi hieronta sex helsinki pattayan kartta seksilelut netistä porin sexshop oulu erotiikka kuopio.

Bambi ink porn homo kosteat kalut